torstai 9. toukokuuta 2013

Toinen talvi pohjoisessa



Betula nana, osa 82

Lämmin syksy kuoli ensilumeen, joka satoi varhain ja jäi heti ensi yrittämällä maahan. Jopa Rafael ihmetteli kuinka aikaisin lumi satoi maahan asti. Nelikolla ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuutta estää luonnon kiertoa, joten lumesta otettiin irti se ilo mitä se tarjosi. Rafael oli tehnyt kesän aikana Emilyn ja Mihailin harjoitellessa Emilylle sopivat sukset, joita Emily pääsi nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan.

Harjoittelu jatkui tiukkana talvesta huolimatta. Rafael ei löysännyt harjoitustahtia loppukesästä ollenkaan, pikemminkin päinvastoin. Aika oli rankkaa sekä Emilylle, että Mihailille. Emilylle siksi, että hän harjoitteli myös puunkirouksen parissa ja Mihailille siksi, ettei hänen vanhuksen kehonsa kestänyt fyysistä tekemistä. Välillä Rafael turhautui useinkin, kun kaksikon kestävyys oli loppumassa. Rafael ei kuitenkaan voinut muuta kuin kirota ja antaa aikaa levolle.

Toinen talvi oli muuten kyllä helpompi eteläisempään ilmanalaan tottuneille Emilylle ja Mihailille kuin mitä ensimmäinen oli ollut. Pimeydessä ja kylmyydessä oli kuitenkin aina oma haasteensa. Sarnel sen sijaan vetäytyi tällä kertaa horrostamaan. Edellisessä talvessa oli kuulemma ollut tarpeeksi kestämistä. Niin Emily, Mihail ja Rafael viettivät pääosan talvesta kolmestaan. Tietenkin Emilyllä oli seuranaan myös Sija, Nav, Nev ja Niv. Sija vietti aikaansa sisällä, mutta muut olivat ulkona pakkasen armoilla. Nämä eivät tulleet sisälle kovimmallakaan pakkasella, vaikka Emily yritti asiaa kovasti vaatia. Navin päätä ei kuitenkaan käännetty.

Aikainen lumentulo venytti talven pituutta lähes kuukaudella, kun keväällä lumet sulivat samaan tahtiin kuin edellisenäkin keväänä. Lopulta kevätkin kuitenkin tuli ja toinen talvi pohjoisessa päättyi.

Noiden kahden talven aikana Emilyn ja Mihailin taidot kehittyivät omilla saroillaan valtavilla hyppäyksillä. Kumpikaan tuskin olisi kuitenkaan vielä valmis kunnolliseen taisteluun. Sellaisia ei kuitenkaan tuntunut olevan vielä näköpiirissä, onneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti