tiistai 11. kesäkuuta 2013

Mitä haluan elämältä?



Tässä eräänä iltana syntyjä syviä miettiessäni aloin miettimään sitä, että mitä minä pohjimmiltani elämältäni haluan. Jonkin aikaa pohdittuani päädyin tällaiseen kiteytettyyn ajatukseen:


Haluan työn, joka saa minut hymyilemään, kun katson aamulla töihin lähtiessä peiliin. Haluan vaimon, joka saa minut hymyilemään, kun iltapäivällä palaan takaisin kotiin. Haluan lapsia, jotka saavat minut hymyilemään, kun katson heitä illalla unessa.


Mitä sitten näillä tarkoitan? Selvennän. Lisäksi huomautan, että kohdat eivät varsinaisesti ole toteutusjärjestyksessä eivätkä varsinkaan tärkeysjärjestyksessä. Käytännössä toteutus järjestys kuitenkin näyttää ainakin tällä hetkellä kyseiseltä järjestykseltä, ihan sattuneesta syystä.

Ajatukseni ensimmäinen osa koski työtä. Haluan työn, johon oikeasti olen tyytyväinen. Minulle ei riitä se, että saan työstä rahaa vaan haluan myös nauttia työstä. Haluan myös saavuttaa paljon ja innostaa ja inspiroida muita saavuttamaan enemmän. Haaveeni saattavat johtaa siihen, että työstä tulee enemmän kuin työtä, eli elämää, tai sitten käy toisinpäin, että elämästä tulee työtä. Itse en kyllä näe asiaa niin, että työn ja muun elämän välissä pitäisi olla muuria. Tietysti ajattelen oman unelmatyöni sellaiseksi, että se on jatkumo muulle elämälleni eikä siitä irrallinen asia.

Ajatukseni toinen osa koski vaimoa. Vaimoa, avovaimoa, tyttöystävää. Miltei samoja asioita, mutta myönnän sen, että haluan naimisiin. Sen sijaan en ole juuri ajatellut sellaisia asioita kuten häitä. Luotan siihen, että toiselta osapuolelta varmasti löytyy riittävästi ideoita vähintään yksien häiden tarpeeksi jos ei useammankin. Tosiaan ei ole niin paljoa merkitystä sillä, että onko puoliso nyt tyttöystävä, avovaimo vai vaimo. Olennaista itselleni on rakkaus. Minulla ei myöskään ole mitään kuvaa ”siitä oikeasta” koska se riippuu aivan täydellisesti ihmisestä. Sehän on myös totta, että kultaahan voi löytää vaikka roskapöntöstä.

Ajatukseni kolmas osa koski lapsia. Tämä vaatii edellisen osan toteutumista hyvinkin suuressa määrin. Olen aina ajatellut sopivaksi lapsi luvuksi kahdesta kolmeen. Kaksi on melko ehdoton minimi omassa mielessäni, mutta kolme ei ole ehdoton maksimi. Itse olen kasvanut viisilapsisessa perheessä, joten kaksi lasta tuntuu jopa pieneltä perheeltä omassa mielessä.

Tämä ajatus ja erityisesti sen osaset eivät ole millään tavalla kiveen hakattuja. Voimakkain näistä kolmesta on ehkä ensimmäinen osa koska sen saavuttaminen on tavallaan lähimpänä, kun sen eteen koko ajan teen töitä. Kaksi jälkimmäistä osaa ovat sitten osittain oman määräysvaltani ulkopuolella olevia asioita. Näin kuitenkin ajattelen kyseisistä asioista tällä hetkellä, tulevaisuus voi näitä ajatuksia muuttaa. Voisin jopa sanoa, että on epätodennäköisempää, että tämä ajatus ei muuttuisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti