torstai 26. syyskuuta 2013

Ruhtinas Netronova II



Betula nana, osa 102

Nalvi käveli kirjaston käytävällä Mihailia ja Sarnelia vastaan pian sen jälkeen, kun nämä olivat lähteneet Nalvia etsimään.

”Oletteko jo tutkineet kirjastomme kokoelmia riittävästi yhdelle päivälle?” Nalvi kysyi.

”Meille tuli nälkä”, Mihail vastasi.

”Lounasajastakin on jo tovi. Etsikäämme Emily ja hänen lintuystävänsä, niin pääsemme ruokailemaan”, Nalvi sanoi.

Mihail nyökkäsi ja lähti seuraamaan Nalvia.

Nalvi käveli reipasta tahtia kirjaston aulaan ja siellä aulan tiskin luokse. Käytyään nopean keskustelun tiskin toisella puolella olevan toisen karshaanin kanssa, Nalvi lähti kävelemään takaisin kohti kirjaston pääsalia. Salin etuosaan päästyään Nalvi kuitenkin pysähtyi.

”Yksi kirjaston työntekijöistä on Emilyn apuna. Aulan virkailija ilmoitti tuolle työntekijälle, että tuo Emilyn tänne. Heidän pitäisi olla pian tässä”, Nalvi sanoi.

”Millä te oikein pidätte yhteyttä täällä?” Mihail kysyi.

”Meillä on keinomme”, Nalvi vastasi.

Mihail halusi kommentoida Nalvin vastausta terävästi, mutta piti kielensä kurissa. Sen sijaan hän keskittyi etsimään Emilyä katseellaan.

Pian Emily saapui Sijan, Navin, Nevin ja Nivin sekä nuoren naiskarshaanin kanssa.

”Löysitkö etsimäsi?” Mihail kysyi Emilyltä tervehdyksien jälkeen.

”En vielä”, Emily vastasi.

”Kyllä me vielä löydämme. Tullaan huomenna uudestaan”, Sija sanoi.

”Onko meidän mahdollista tulla huomenna uudestaan?” Mihail kysyi Nalvilta.

”On ja oletinkin, että haluatte tulla tänne myös huomenna”, Nalvi vastasi.

”Mihin aikaan olette tulossa?” Naiskarshaani kysyi.

”Luultavasti heti aamiaisen jälkeen, kuten tänäänkin”, Nalvi vastasi.

Mihail havaitsi kahden karshaanin välillä jännitettä aivan kuin he olisivat käyneet huutoväittelyä.

”Hieno. Nähdään huomenna Emily”, naiskarshaani sanoi ja lähti jatkamaan muita töitään.

”Lähtekäämme?” Nalvi kysyi.

Kaikki vastasivat myöntävästi, sillä jokainen halusi syömään niin nopeasti kuin mahdollista.

Nalvi vei heidät syömään karshaanien perinneruokaa tarjoilevaan ravintolaan ja myöhäiseksi lounaaksi tai aikaiseksi päivälliseksi muodostunut ruokailu oli maittava. Kaikki kehuivat karshaanien ruokia, ei vain siksi, että kaikki tiesivät sen olevan pakollista, mutta myös siksi, että he olivat kaikki pitäneet ruuasta.

Syönnin jälkeen Nalvi saattoi heidät asunnolleen.

”Tiedätkö milloin näemme Narshan seuraavan kerran?” Mihail kysyi Nalvilta ennen tämän lähtemistä.

”Sitä en osaa kertoa. Kaemon ja vanhimpien neuvosto päättävät siitä”, Nalvi vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Mikäli teillä ei ilmene tällä hetkellä muuta kysyttävää, niin näemme aamulla”, Nalvi sanoi ja lähti.

”Minulla on paha tunne tästä kaikesta”, Mihail sanoi.

”Niin minullakin. En vain tiedä miksi”, Emily sanoi.

”Minusta tuntuu, ettei meille kerrota läheskään kaikkea sitä, mitä pitäisi kertoa. Nalvikin tietää paljon enemmän kuin hän kertoo”, Mihail sanoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti