torstai 24. lokakuuta 2013

Vanhimpien neuvosto



Betula nana, osa 106

Mihail, Sarnel, Emily ja Emilyn lintuystävät viettivät seuraavat kolme päivää kirjastoa tutkien. Kolmannen päivän iltana väsynyt Narsha palasi vanhimpien neuvoston hiillostuksesta. Narsha ei suostunut kertomaan mitään siitä, missä oli ollut. Hän kuitenkin kertoi, että he kaikki menisivät seuraavana aamuna vanhimpien neuvoston eteen.

”Kaemon itse tulee hakemaan meidät aamulla”, Narsha kertoi.

”Selvä. Pitääkö meidän valmistautua jotenkin?” Mihail kysyi.

”Ei tarvitse”, Narsha sanoi.

Narsha oli koko illan aikaisempaa vaitonaisempi.

Lopulta kaikki kyllästyivät kyselemään Narshalta, joka ei suostunut vastaamaan juuri mihinkään, ja menivät nukkumaan. Narsha majoitettiin Emilyn huoneeseen, kun Emily oli siirtynyt pysyvästi nukkumaan Mihailin viereen.

Kaikkien uni oli rauhatonta ja katkonaista, minkä vuoksi kaikki olivat aamulla väsyneitä, kun Kaemon saapui Nalvi seuranaan.

”Huomenta. Ettekö ole nukkuneet ollenkaan?” Kaemon ihmetteli nähdessään kaikkien väsyneet ilmeet.

”Yritetty on”, Emily vastasi.

”Syökää runsas aamupala, niin näytätte edes hieman virkeämmiltä vanhimpien neuvoston edessä”, Kaemon sanoi ja käski Nalvin valmistamaan aamupalaa.

Aamupalan jälkeen tuli lähtö.

Kaemon johti joukkoa kerrostalon välissä ja Nalvi varmisti viimeisenä, ettei kukaan jäänyt matkasta. Mihail pysyi karshaani massojen vilinässä hädin tuskin kartalla sijainnista. Hän myös huomasi, että Kaemon johdatti heitä tarkoituksella reittiä, joka vaikeutti suunnistamista.

Lopulta he kuitenkin saapuivat muinaisen näköiselle rakennukselle, joka näytti linnoitukselta, jonka kurjuutta ja askeettisuutta oli yritetty peitellä pylväiköllä, joka oli rakennettu kauan muuta rakennusta myöhemmin.

”Ensimmäisenä menemme vaihtamaan vaatteet”, Kaemon sanoi.

”Miksi?” Mihail kysyi.

”Koska noissa ryysyissä te ette mene vanhimpien neuvoston eteen”, Kaemon sanoi.

Niinpä he vaihtoivat vaatteensa puhtaanvalkoisiin toogiin, jotka heille tuotiin. Ennen toogin pukeutumista heidät kuitenkin pestiin ja käytettiin höyrykylvyssä. Kun he olivat pukeutuneet toogiin, heidät vietiin vanhan kaksiosaisen oven luokse.

”Tämän oven takana odottaa vanhimpien neuvosto”, Kaemon sanoi ja työnsi oven auki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti