torstai 28. marraskuuta 2013

Vahvempana kuin koskaan



Betula nana, osa 111

Mihail heräsi syksyn viimeisten aurinkoisten päivien paisteeseen. Hän makasi selällään paikoillaan ja häntä huimasi hieman. Jokin oli kuitenkin muuttunut.

Mihail nousi istumaan. Lihakset tuntuivat jäykiltä ja kireiltä. Aivan kuin hän ei olisi käyttänyt lihaksiaan pitkään aikaan. Mihail katsoi käsiään. Ne eivät enää olleet vanhan miehen kädet, vaan ne olivat nuoren miehen kädet.

Aluksi Mihail ei tahtonut uskoa silmiään. Sitten hän kuitenkin alkoi tutkia muuta kehoaan. Vanhan miehen keho oli poissa ja tilalla oli nuoren miehen keho. Mihail oli kuitenkin hieman pidempi ja voimakkaampi kuin ennen vanhaksi mieheksi muuttumistaan. Mihail ei kuitenkaan ollut asiasta yhtään pahoillaan.

Mihail nousi ylös. Lihakset hieman jäykistelivät vastaan, mutta nousu oli silti helpompi kuin pitkään aikaan. Mihail kokeili lihaksiaan ja tunsi niiden voiman. Pian hänen mielensä oli hurmoksessa. Hän oli nuori ja vahva. Vahvempi kuin koskaan. Mikä tahansa oli hänelle mahdollista.

Sitten Mihail huomasi toisenkin muutoksen. Vain hänen fyysiset voimansa eivät olleet kasvaneet vaan myös hänen taikavoimansa oli kasvanut aimo harppauksella. Mihail tunsi kuinka energia virtasi hänen lävitsensä tavalla, jota hän ei ollut koskaan tuntenut. Se tuntui ihmeelliseltä.

”Tämä pitää näyttää Emilylle”, Mihail sanoi vielä itseään tutkien ja puki nopeasti päälleen.

Mihail käveli huoneestaan keittiöön. Keittiössä olivat Narsha, Emilyn lintuystävät sekä violetti-ihoinen mies, joka oli pukeutunut mustaan ja jolla oli päässään pienet sarvet.

”Sarnel?” Mihail kysyi violetti-ihoiselta mieheltä.

”Huomenta Mihail. Odotinkin, että milloin heräät”, Sarnel sanoi.

Sarnel oli kutistunut aiemmasta kehostaan. Hän oli enää reilu kaks metriä pitkä ja näytti muutenkin huomattavasti ihmismäiseltä. Päällimmäiset erot pitkään ihmismieheen olivat juuri violetti iho ja pään sarvet. Jopa Sarnelin sorkat olivat kadonneet ja hänellä oli nyt saappaat jaloissaan.

”Sinähän olet muuttunut”, Mihail sanoi Sarnelille.

”Niin olet itsekin. Enemmän kuin uskoinkaa”, Sarnel sanoi.

”Minä luulin, että he palauttaisivat meidät täysin entiselleen”, Mihail sanoi, osoittaen puheensa nyt Narshalle.

”Ei se taika niin toimi. He voivat vetää todellisen olemuksen takaisin esille, mutta eivät palauttaa taian vaikutusta. Siihen olisi kyennyt vain taian alkuperäinen loitsija”, Narsha sanoi.

”No ei ole huono vaihtoehto tämäkään. Ehkä jopa parempi”, Mihail sanoi.

”Pidin enemmän punertavammasta ihostani”, Sarnel sanoi ja hieroi kätensä nahkaa.

”Joka tapauksessa. Missä Emily on? Haluan näyttää hänelle muutokseni”, Mihail sanoi.

Kukaan ei sanonut mitään, mutta kaikkien ilmeet muuttuivat vakaviksi.

”Missä Emily on?” Mihail toisti kysymyksen.

Kukaan ei edelleenkään vastannut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti