torstai 5. joulukuuta 2013

Kaapattu



Betula nana, osa 112

Emily yritti pyöräyttää itseään parempaan asentoon, mutta puinen laatikko hänen ympärillään oli siihen liian pieni. Emily muisti sen, kun hän oli karshaanien vanhimpien neuvoston rakennuksessa mennyt käymälään. Takaisin tullessa hänen maailmansa oli yhtäkkiä mustunut. Hänellä on kuitenkin hämärä muistikuva siitä, että hän olisi nähnyt varjoissa miehen.

Emily yritti irrottaa käsiensä ympärillä olevaa sidettä, mutta se ei onnistunut. Siteessä oli jokin taika, joka piti siteen paikoillaan. Hän ei myöskään kyennyt käyttämään omia taikojaan, ei edes puunkirousta. Laatikossa oli jotakin, joka esti hänen taikavoimiensa virtaamisen.

Lopulta Emily luopui jälleen kerran rimpuilusta. Hän tunnusteli kielellään suunsa edessä olevaa sidettä. Side esti häntä puhumasta. Side oli maaginen eikä se estänyt häntä hengittämästä suun kautta.

Emily ei tiennyt oliko päivä vai yö. Kärryt, joiden kyydissä laatikko oli, jatkoivat kuitenkin matkaansa. Kärryjen äänet kuuluivat vaimeina laatikon ulkopuolelta. Välillä Emily kuuli, että joku puhui. Laatikko kuitenkin vaimensi ääniä niin, ettei puheesta tai puhujasta saanut selkoa.

Vaunut pysähtyivät. Jonkin aikaa Emily kuunteli puheenmuminaa. Laatikkoon tartuttiin ja nostettiin ulos vaunuista. Nosto tapahtui hellä varaisesti eikä Emily loukannut itseään laatikon sisällä. Sitten hän kuuli kuinka laatikon salpoihin tartuttiin ja ne aukaistiin. Emily valmistautui siihen, että laatikko aukaistaisiin.

Laatikon kansi aukesi ja laatikon luoma este taikomiselle katosi. Emily aukaisi siteensä käsistään ja jaloistaan sekä suunsa edestä ja taikoi nopeasti laatikosta poispäin suihkuavan jääpiikkipilven. Jääpiikit kuitenkin sulivat yhtä aikaa ilmestyneeseen tulipilveen.

”Voi Emily, Emily. Todellako? Oletko sinä näin ennalta arvattavissa?” Kuului miehen ääni tulen ja jään yhteentörmäyksestä syntyneen höyrypilven keskeltä.

”Kuka sinä olet?” Emily kysyi.

”Kyllä sinä minut tunnet. Minä olen Joel”, mies vastasi.

Sitten Emily tunnisti äänen kirkkaasti. Mies oli Mihailin paras ystävä Joel.

”Joel, kiitokset kaikille taivaankannen ja maanpiirin jumalille. Minut on kaapattu”, Emily sanoi.

”Minä tiedän Emily. Sinun kaapattiin minun käskystäni”, Joel sanoi.

Emilyllä meni hetki ymmärtää mitä Joel oli sanonut. Ymmärrystä seurasi syvä järkytys. Joel seurasi Emilyn reaktiota huvittuneena.

”Kunhan tuosta ensijärkytyksestä selviät, niin olisi aika lähteä pienelle matkalle. Olemme nyt sen verran etäällä kissaystävienne kotiseudulta, että voinen kaukosiirtyä sinun kanssasi”, Joel sanoi.

”Mihin olemme matkalla?” Emily kysyi pelokkaana.

”Se selviää riittävän aikaisin”, Joel vastasi ja nauroi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti