Betula nana, osa 119
Namdin alaisen kuvajainen katosi. Mihail katseli, kun Namdi
käveli takaisin lepäävien liskojen ja leirinuotion luokse.
”Mitä alaisesi kertoi?” Mihail kysyi.
”Huonoja uutisia”, Namdi vastasi.
”Mitä?” Mihail kysyi.
”Emily ja kaappauksen takana ollut henkilö ovat kadonneet.
Vaunut olivat tyhjät ja vain kuljettajat olivat matkassa”, Namdi vastasi.
Mihail kirosi niin kovaan ääneen, että se sai liskot säikähtämään
jalkeille.
”Kuinka pitkän matkan päässä he ovat?” Mihail kysyi.
”Vajaan päivän matkan päässä”, Namdi vastasi.
Mihail vilkaisi tähtitaivasta.
”Jos jatkamme matkaa, niin olemme perillä aamupäivästä”, Mihail
sanoi.
”Sinulla ei todellakaan ole mitään muuta mielessäsi kuin se,
että löydä Emilyn?” Namdi kysyi.
”Rakastan häntä. Miksi olisi?” Mihail vastasi.
”Lähdetään siis jatkamaan matkaa”, Namdi totesi ja komensi
joukkion valmistautumaan liikkeellelähtöön.
Liskot olivat kuitenkin väsyneempiä kuin Mihail ja Namdi
olivat arvioineet. He saavuttivat Namdin alaiset ja vaunut vasta iltapäivän
puolella.
Taelsi juoksi saapuvaa joukkoa vastaan heti sen äänet
kuultuaan.
”Hyvää päivää isäntä”, Taelsi tervehti Namdia.
”Kuinka täällä on sujunut?” Namdi kysyi.
”Olemme jatkaneet paikan tutkimista ja vankien
kuulustelemista. Emme ole kuitenkaan edenneet kummassakaan asiassa”, Taelsi vastasi.
”Eli sama jos ette olisi tehneet mitään”, Mihail sanoi.
Mihail oli pysäyttänyt liskonsa aivan Namdin liskon viereen.
Taelsi katsoi Mihailia hieman epäilevästi. Namdin eleet
kuitenkin ilmaisivat, ettei Mihailiin tule suhtautua ylimielisesti.
”Jos olette sitä mieltä, nuoriherra”, Taelsi sanoi.
”Missä vangit ovat?” Mihail kysyi.
”Tuolla”, Taelsi vastasi ja osoitti vaunujen viereen
metsään.
Mihail nyökkäsi ja hyppäsi liskonsa selästä.
”Kuinka niin?” Talesi kysyi.
”Haluan mennä hieman kuulustelemaan heitä”, Mihail sanoi ja
viha leimahti hänen silmissään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti