torstai 4. syyskuuta 2014

Isku linnaan II



Betula nana, osa 150

Linnan hälytystorvet olivat soineet heti, kun jääjättiläinen oli ilmestynyt metsästä. Sotilaat olivat kuitenkin auttamatta myöhässä, kun jättiläinen harppoi hetkessä metsänreunasta portille ja ryhtyi hajottamaan sitä jäisellä sapelillaan.

Samaan aikaan Mihail ja Sarnel hiippailivat rauhassa linnan vastakkaisella puolella kohti muuria.

”Oletko varma, että harhautus on riittävä?” Sarnel kysyi.

”Toivottavasti. En ainakaan kykene tähän hätään parempaan tuhlaamatta liikaa voimiani”, Mihail vastasi.

Harhautus toimi ainakin niin hyvin, että se oli houkutellut kaikki sotilaat linnan takamuureilta pois.

”Kauanko taikasi kestää?” Sarnel kysyi.

”Niin kauan kuin haluan sen kestävän”, Mihail vastasi.

Sarnel katsoi Mihailia hieman epäilevästi.

”Mitä oikein myit sopimuksessasi?” Sarnel kysyi.

”Kaiken paitsi rakkauteni”, Mihail vastasi.

”Minulla on tunne siitä, että saamme vielä kaikki kärsiä sopimuksestasi”, Sarnel sanoi.

”En salli sitä”, Mihail sanoi.

”Pelkään, ettei sinulla ole sellaista voimaa, että pystyisit estämään sen”, Sarnel sanoi.

”Se nähdään”, Mihail sanoi.

”Se nähdään, mutta ei tänään. Tänään me tarvitsemme ostamiasi voimia”, Sarnel sanoi.

Mihail nyökkäsi ja alkoi loihtia. Linnaa ympäröivän vallihaudan vesi muodosti ensin jäisen sillan vallihaudan ylitse ja sitten kapeat portaat ylös linnan muuria. Loihtimisen jälkeen Mihail astui sillalle. Sarnel kuitenkin tarttui hänen olkapäähänsä ja pysäytti hänet.

”Oletko varma tästä?” Sarnel kysyi.

”Miksi en olisi?” Mihail kysyi.

”Minulla on huono tunne tästä. Eikö sinulla ole?” Sarnel ihmetteli.

”Mitä tarkoitat?” Mihail kysyi.

”Minusta tuntuu, että tässä lähtee liikkeelle meitä suuremmat asiat. Tunne tuli minulle heti, kun lähdimme Imperasiin ja on voimistunut sen jälkeen”, Sarnel vastasi.

”Minun puolestani tämä koko maailma saa murentua”, Mihail sanoi.

Sitten Mihail irrottautui Sarnelin otteesta ja lähti nousemaan jääportaita ylös. Sarnel tajusi hänen ja Mihailin välisen suhteen muutoksen. He olivat toinen toisensa demoneita. Kaksi yksilöä, jotka keskenään muodostivat tasapainon. Sarnel oli vain aina luullut, että hän oli tasapainosuhteen musta osapuoli. Huomaamattaan hän oli muuttunut ensin mustasta tummanharmaaksi ja sitten kohti keskiharmaata. Nyt Sarnelin keskiharmaa oli hypähtänyt puolenvälin ylitse.

Aina kuitenkin on olemassa musta ja valkoinen. Välillä ne voivat olla toisiinsa sekoittuneita, mutta väriä on tasan saman verran aina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti