torstai 1. tammikuuta 2015

Takaisin Netronovalaan



Betula nana, osa 164

Paluu Netronovalaan tapahtui ripeään tahtiin. Mihail marssi väsymättä edellä ja Emily ja Sarnel yrittivät pysytellä perässä. Paluussa kesti vajaa kaksi päivää, kun Mihail ei juuri suostunut taukoihin ja marssitahti oli kova.

Kun he pääsivät Netronovalaan, kaikki olivat väsyneitä. Erityisesti Emily oli lopen uupunut. Tämä näkyi hänessä parhaiten siinä, ettei hän pysynyt pitämään puunkirousta kunnolla kurissa. Hänen kasvonsa olivatkin puoleksi tummanvihreät ja hänen kädestään kasvoi oksia. Tämä herätti Netronovalan väessä pelkoa.

”Mitä siellä tapahtui?” Mihailin äiti kysyi.

”Kamalia asioita. Alyssa on kuollut”, Mihail vastasi.

Mihailin äiti painoi päänsä ja alkoi itkeä.

”Mitä teet seuraavaksi?” Karl kysyi.

”Palaan Earnestiin”, Mihail vastasi.

”Miksi?” Karl kysyi.

”Minun pitää tehdä siellä jotakin”, Mihail vastasi.

”Meidän pitäisi suunnitella Léostan puolustusta”, Karl sanoi.

”Jätän sen sinun huoleksesi ja jätän Sarnelin ja Narshan avuksesi. Heillä voi olla jotakin kokemusta asioista”, Mihail sanoi.

”Toivoin, että sinä jäisit auttamaan minua”, Karl sanoi.

”Luulen, että sinä tiedät enemmän sodankäynnistä kuin minä. Minä tiedän vain taikuudesta ja siitäkin vain rajatusti jäähän ja ilmaan liittyvästä taikuudesta”, Mihail sanoi.

Karl nyökkäsi.

”Missä tavarani ovat?” Mihail kysyi.

”Tuolla huoneessa, jonka varasit itsellesi”, Karl vastasi.

”Missä Nils on?” Mihail kysyi.

”Hän on avustamassa tilan töissä. Sanoin, että se ei ollut papille sopivaa työtä, mutta hän sanoi, ettei mikään sopinut papille paremmin”, Karl vastasi.

”Hae hänet tänne. Otan hänet mukaani”, Mihail sanoi.

Karl nyökkäsi ja lähti etsimään Nilsiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti