torstai 9. huhtikuuta 2015

Eläyttäminen

Betula nana, osa 177

Kevään tuoma aurinko ja etelästä puhaltava lämmin tuuli sulattivat Earnestin lumet nopeasti. Linnoitus oli ulkoilman lämpenemisestä huolimatta kolkko paikka. Tästä huolimatta Mihail ja Nils työskentelivät tutkimuksensa ääressä aamusta iltaan päivittäin.

Talvella Mihailin keksimä uusi suunta ei aluksi johtanut mihinkään tulokseen, mutta ajan mittaan suunta osoittautui oikeaksi ja lopulta oikeita ratkaisuja alkoi löytyä. He myös huomasivat, että reseptit taikoihin olivat mustaan kaapuun pukeutuneen miehen antamassa kirjassa. Vihjeitä piti vain katsoa oikeasta näkökulmasta. Kevään aikana he alkoivat testata löydöksiään linnoituksesta löytyvillä rotilla, elävillä ja kuolleilla. Tulokset olivat vaihtelevia, mutta rohkaisevia.

Mihailin ja Nilsin kehittämät taiat saivat elävissä rotissa aikaan pääasiassa mutaatioita. Osa rotista muuttui älykkäämmäksi ja niiden koko kasvoi. Suurin osa kuitenkin kuoli mutaatioiden aiheuttamiin komplikaatioihin lähes välittömästi. Kaksikko siirtyikin nopeasti kuolleiden rottien tutkimiseen.

He onnistuivat kuolleen rotan eläyttämisessä ja ohjaamisessa. Mihailin taian ohjaamana eläytetty rotta surmasi lajitovereitaan, joita se oli hetkeä ennen kuolemistaan kohdellut ystävällisesti.

”Taisimme onnistua”, Mihail sanoi.

”Nämä ovat vasta rottia. Ihmiset ovat eri asia”, Nils sanoi.

”Haluan kokeilla ihmistä”, Mihail sanoi.

”Nyt jo?” Nils kysyi.

”Niin”, Mihail sanoi.

”Minusta meidän pitäisi tehdä lisää kokeita”, Nils sanoi.

”Voimme tehdä kokeen kuolleella ihmisellä”, Mihail sanoi.

”Ja lisäksi tämä on vasta eläyttämistä. Todellinen henkiin herättäminen, mitä aiot tehdä sisarellesi, on jotakin aivan muuta”, Nils sanoi.

”Tiedän mitä olen tekemässä. Haetuta tänne ruumis”, Mihail sanoi.

Nils piti tauon ja katsoi Mihailia.

”Selvä, teidän ylhäisyytenne”, Nils sanoi.

Sotavangit suhtautuivat vastahakoisesti tehtävään kaivaa kuolleen toverinsa hauta auki. He kuitenkin pelkäsivät Mihailia siinä määrin, että Nilsin ei tarvinnut muuta kuin kertoa sen olevan ruhtinas Netronovan käsky.

Nils oli kuitenkin oikeassa, ihmisen eläyttäminen ei käynyt samalla tavalla kuin rotan eläyttäminen. Aluksi onnistui vain yksittäisten raajojen liikuttaminen taian voimalla.

Mihailin ja Nilsin tutkimus oli kuitenkin saavuttanut sen läpimurron, mitä he olivat kaivanneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti