Betula nana, osa 232
Sotilaiden johtaja määräsi Mihailin seurueelle kaksi
sotilasta oppaaksi ja vartijaksi. Sitten tämä poistui Aternin senaatin rakennukseen
sisälle. Ajasta heille ei annettu mitään lupausta.
”Mihin haluaisitte mennä?” Ensimmäinen sotilas kysyi.
”Voisimme haluta ruokaa”, Amon vastasi.
”Minkälaista ruokaa haluatte?” Toinen sotilas kysyi.
”Te tiedätte meitä paremmin, mitä täällä kannattaa syödä”,
Mihail vastasi.
Sotilaat vilkaisivat toisiaan.
”Me emme kovinkaan usein syö tällä alueella. Palkkamme ei
riitä siihen. Syömme alakaupungilla, lähempänä satamaa. Palvelusaikaan syömme
tietysti kasarmilla”, ensimmäinen sotilas sanoi.
”Luulen, että meille riittää se, että ruokaa on runsaasti.
Olemme matkustaneet pitkän matkan”, Mihail sanoi.
”Tiedän yhden hyvän ravintolan, joka on aika lähellä. Tunnen
paikan pitäjän”, toinen sotilas sanoi.
”Minkälaista ruokaa siellä tarjotaan?” Amon kysyi.
”Mejin tekee ruokaa satokauden mukaan. Tähän aikaan vuodesta
siellä on varmaan kalaa”, toinen sotilas vastasi.
Mihail huomasi, että sotilaat katsoivat Narshan reaktiota.
”Kyllä kala meille muillekin sopii”, Mihail sanoi.
”Mennään siis sinne”, Amon sanoi.
Sotilaat kävivät kertomassa yhdelle senaatin luokse jäävistä
sotilaista minne olivat matkalla ja lähtivät johdattamaan seuruetta kohti
tavernaa.
”Mitkä teidän nimenne ovat?” Amon kysyi.
Sotilaat vilkaisivat toisiaan kuin kysyen lupaa toiselta.
”Minä ole Arken”, ensimmäinen sotilas vastasi.
”Ja minä Tone”, toinen sotilas vastasi.
”Minä olen Amon, toimin heidän oppaanaan. Olen kotoisin
rannikolta”, Amon sanoi.
Sotilaat tervehtivät Amonia ja myös muut esittelivät itsensä.
Mihail jättäytyi tarkoituksella viimeiseksi.
”Ja minä olen ruhtinas Mihail Netronova”, Mihail sanoi.
Sotilaat tervehtivät Mihailia selvästi kunnioittavammin kuin
mitä he olivat tervehtineet muita.
Mejinin tavernan ruoka oli maittavaa. Kaikki pitivät ruuasta
ja juomasta, jos ei oteta lukuun Edkaria, joka ei syönyt mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti