torstai 6. lokakuuta 2016

Muinaisen kuninkaan hauta III



Betula nana, osa 249

Mitä pidemmälle käytävää Mihail ja Sarnel kulkivat, sitä enemmän asuntoja oli. Aluksi niitä oli vain yhdessä rivissä, mutta pian jo kahdessa ja sitten kolmessa rivissä pääkäytävän molemmin puolin. Asuntojen väleissä oli kujia, joita pitkin pääsi syvemmällä oleviin asuntoihin. Pian tuli vastaan myös tiloja, jotka vaikuttivat puodeilta ja samalla pääkäytävään nousi toinen kerros, missä oli lisää asuntoja.

”Tännehän mahtuisi kokonaisen pienen kaupungin verran asukkaita”, Sarnel sanoi.

”Ehkä isommankin kaupungin. Emme ole vielä päässeet kauaksikaan”, Mihail sanoi.

”Odotin, että täällä olisi ollut vain muutama hautakammio”, Sarnel sanoi.

”Rehellisesti sanottuna, niin minäkin. Saa nähdä, mitä täältä vielä paljastuu”, Mihail sanoi.

”Toivottavasti ei mitään sen kummempaa kuin tyhjä kaupunki ja muutama hauta”, Sarnel sanoi.

”Niin”, Mihail sanoi.

Kaksikko jatkoi eteenpäin.

Kaupunki heidän ympärillään kasvoi ja laajeni sekä leveydessä että korkeudessa. Samalla myös keskikäytävä leveni entisestään. Vastaan tuli myös käytävän sivusta avautuva torialue.

”Alamme varmaan kohta lähestyä pyramidin keskikohtaa”, Sarnel sanoi.

”Alkaakohan tuosta jokin suurempi aukio?” Mihail kysyi.

Mihail osoitti eteenpäin, missä käytävä kapeni ja siinä oli vain pienempi kulkuaukko eteenpäin. Aukon molemmilla puolilla oli vartiopisteiden näköisiä rakennuksia.

”Mennään katsomaan”, Sarnel sanoi.

Pienen aukon ympärillä rakenteet olivat selvästi tehty niin, että niitä voitiin käyttää tarvittaessa puolustautumiseen. Aikaisemmin mitään vastaavaa ei ollut tullut vastaan. Aukon sisäpuolelta löytyi myös portti, millä aukon sai tarvittaessa tukittua.

Mihail ja Sarnel astuivat aukosta läpi. Aukon toisella puolella aukesi valtava aukio, josta he näkivät soihtujen valossa vain hyvin pienen osan.

”Valtava paikka”, Sarnel sanoi.

”Muinaiset kuninkaat ovat selvästi halunneet, että ne, jotka heidän hautaansa tulevat tutkimaan, varmasti muistavat kokemuksen”, Mihail sanoi.

”Miten tämä on edes rakennettu?” Sarnel kysyi.

”Narsha voisi osata vastata tuohon kysymykseen”, Mihail vastasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti