torstai 22. joulukuuta 2016

Piiritys



Betula nana, osa 259

Aternilaisilla kesti hetken organisoitua uudelleen. Hyökkäys kuitenkin alkoi välittömästi ja linnoituskaupunki piiritettiin. Aternilaisten päävoimat jäivät kuitenkin ylävirran puolelle kaupunkia ja muualla piiritysrengas oli heikko. Erityisen heikko piiritysrengas oli nekropoliksen kohdalla.

”Pitää vain toivoa, etteivät ala-aegyzalaiset saavu missään vaiheessa vahvistamaan piiritysrengasta. Nykyisestä renkaasta pääsemme kyllä murtautumaan lävitse”, Karl sanoi.

”Niin. Toivon mukaan”, Setenh sanoi.

Karl toimi elävien sotilaiden pääkomentajana. Hänen apunaan olivat Setenh, joka komensi aegyzalaisista muodostettua osastoa, ja Hans, joka komensi léostalaisista muodostettua osastoa. Kuolleet olivat pääosin Edkarin johdossa, mutta Edkarin komentamat joukot suojasivat nekropolia. Mihaililla piti omana suojanaan taistelun alussa kuolleestamanaamiaan sotilaita. Henkilökohtaisen kaartinsa Mihail oli antanut Emilylle.

”Kummallista, etteivät aternilaiset tutki nekropolista”, Hans sanoi.

”He pelkäävät kuolleita esi-isiä”, Setenh sanoi.

”Siihen on nyt syytä enemmän kuin koskaan”, Karl sanoi.

Näytti siltä, etteivät ylä-aegyzalaiset edes tiedostaneet nekropolissa vaanivaa vaaraa, sillä he rakensivat puolustusrakennelmiaan vain kaupungin suuntaan.

”En oikeastaan haluaisi edes sanoa tätä, mutta kuolleet saattavat tässä taistelussa pelastaa elävät. Ylä-aegyzalaiset jättävät puolustuksensa täysin auki kuolleiden hyökkäykselle”, Karl sanoi.

”Siltä näyttäisi”, Hans sanoi.

Kolmikko katseli korkeasta tornista tilannetta, joka ainakin toistaiseksi oli pysynyt rauhallisena. Hyökkäys oli ollut varsin ponneton ja tarkoittanut toistaiseksi lähinnä piiritysrengasta. Muutama koehyökkäys ylävirran puoleisille muureille oli tehty, mutta nekin oli saatu torjuttua helposti.

”Pelkäävätkö aegyzalaiset esi-isiään kovastikin?” Hans kysyi.

”Pelkäävät tietenkin. Eivätkö kaikki pelkää kuolleita esi-isiään”, Setenh vastasi.

”Meilläpäin eivät ehkä aivan näin kirjaimellisesti. Meillä toki hautausmaat ovat huomattavasti pienempiä ja näkymättömämpiä. Ei ole entisten ruhtinaiden massiivisia hautamonumentteja vaan kaikki on haudattu samanlaisiin pieniin hautoihin”, Karl vastasi.

Setenh nyökkäsi.

”Kuolleiden pelko jo yksinään voi antaa meille etulyöntiaseman taistelussa”, Hans sanoi.

”Siihenkin pitää kuitenkin manata kuolleesta iso joukko. Ei yhtä tai kahta luurankoa armeija säikähdä”, Karl sanoi.

”Eivätköhän Nils Tammen valmistelut ole pian valmiit”, Hans sanoi.

”Ollaan me kuitenkin valmiita pitkäänkin piiritykseen. Muu ei ole meidän käsissämme”, Karl sanoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti