torstai 20. huhtikuuta 2017

Kuolleiden kohtalo VIII



Betula nana, osa 276

Mihail jatkoi kirjaston kääröjen tutkimista ja Nils Tammi keskittyi sienten tutkimiseen. Nils kävi päivittäin katsomassa oliko Mihail löytänyt jotakin uutta ja kävi samalla hakemassa sienihuoneista uusia näytteitä. Yksin Mihail ei kirjakääröjä tutkinut, sillä hän toi mukanaan kaupungista kaksi taistelujen aikana orvoksi jäänyttä nuorta, tyttö ja poika. Molemmat nuorista olivat kotoisin Léostasta. Tytön nimi oli Nelli Metzälä ja pojan nimi oli Ahti Maksinpoika.

Ahti kantoi kääröjä hyllyistä Mihailille tutkittavaksi ja takaisin sitten, kun kääröt oli tutkittu. Nelli auttoi Mihailia kirjoittamisen kanssa. Molemmat opettelivat vielä lukemaan ja kirjoittamaan, mutta kaksikko oli nopea oppimaan ja pian he saattaisivat jo itsekin lukea kirjoituksia ja tehdä niistä muistiinpanoja. Toistaiseksi Nelli ja Ahti vasta opettelivat.

Mihail nosti katseensa ylös, kun kuuli jonkun tulevan kirjastosaliin. Tulija oli Nils Tammi.

”Päivää taasen, ruhtinaani”, Nils sanoi.

”Päivää”, Mihail sanoi.

”Oletko löytänyt mitään uutta?” Nils kysyi.

”En varsinaisesti. Sienistä on puhuttu taas muutamassa käärössä, mutta mitään selkeää syytä ei ole vieläkään tullut vastaan. Tässä on kuitenkin yksi, jossa kerrotaan melko yksityiskohtaisesti kuinka sieniä viljellään ja toinen, joka kertoo täsmällisesti kuinka sienihuone rakennetaan”, Mihail vastasi.

Nils vilkaisi kääröjä ja luki Mihailin kirjoittamat muistiinpanot niistä.

”Näistä voi olla meille hyötyä”, Nils sanoi.

”Haluatko kopion näistä muistiinpanoista?” Mihail kysyi.

”Jos semmoinen on mahdollista saada”, Nils vastasi.

Mihail kääntyi kääröpinoja järjestelevän Nellin puoleen.

”Nelli, osaisitko kopioida nämä muistiinpanot?” Mihail kysyi.

”Minä voin yrittää”, Nelli vastasi.

”Hyvä. Ota tuolta puhdas käärö ja mustetta. Muista olla erityisen tarkka kirjoittaessasi”, Mihail sanoi.

Tyttö nyökkäsi ja haki kirjoitustarvikkeet.

”He oppivat nopeasti”, Nils sanoi.

”Niin tekevät. Kohta minun ei tarvitse tehdä muuta kuin lukea heidän tekemiään tiivistelmiä”, Mihail sanoi.

”Voisinpa minä sanoa samaa omista oppilaistani”, Nils sanoi.

”Sinun täytyy kehittää opetustasi”, Mihail sanoi.

”Niin minun ehkä täytyy tehdä”, Nils sanoi.

Nils sain seuraavana päivänä käydessään mukaansa Nellin kirjoittaman kopion Mihailin tekemistä muistiinpanoista sienien viljelemisestä ja sienihuoneen rakentamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti