torstai 10. elokuuta 2017

Lähettiläs Suthendestä VII



Betula nana, osa 289

Mihail ja Hamil Hasalfath kulkivat kohti rannan puoleisen kaupungin aavikon puoleista porttia.

”Eikö kaupunki tähän lopu?” Hamil kysyi.

”Ei täysin. Vain tämä osa loppuu” Mihail vastasi.

Portti aukesi ja he ratsastivat muurien ympäröimälle tyhjälle alueelle.

”En näe kaupungin jatkuvan mihinkään”, Hamil sanoi.

”Tämä välialue on vielä tyhjä. Menemme tuonne”, Mihail sanoi.

Mihail osoitti muurien ympäröimän alueen vastalaidalla olevaa toista porttia, jonka takana odotti nekropolis.

”Eikö tuolla ole vain jotakin vanhoja raunioita?” Hamil kysyi.

”On siellä niitäkin. Osassa niistä myös asuu vanhoja raunioita”, Mihail sanoi.

Edkar Netronova naurahti kalseasti. Mihail ei antanut sen häiritä itseään.

”Kuinka vanhoja pyramidit ovat?” Hamil kysyi.

”Emme tiedä tarkkaan, mutta muinaisen Aegyzan valtakunnan ajalta joka tapauksessa”, Mihail vastasi.

”Hyvin vanhoja siis”, Hamil sanoi.

”Niinkin voisi sanoa”, Mihail sanoi.

He ratsastivat aution alueen läpi portilta portille jo muodostunutta tietä pitkin. Toisella puolella portti aukesi, kun he lähestyivät sitä. Edkar ratsasti Mihailin ja Hamilin rinnalle.

”Tervetuloa Netronovalan toiseen osaan, arvon lähettiläs”, Edkar sanoi.

Hamil seisautti hevosensa. Hänen katseensa oli täynnä järkytystä. Edessä näkyi lähes yksinomaan kuolleita ja heitä oli valtavasti. Suuren kaupungin verran.

Mihail ja Edkar ratsastivat hieman eteenpäin, mutta pysähtyivät sitten odottamaan Hamilia, joka jäi ihmettelemään näkemäänsä.

”Mitä mieltä olet kaupungistamme?” Edkar kysyi.

”En tiedä, mitä sanoisin siitä”, Hamil vastasi.

”Ehkäpä myöhemmin keksit jotakin”, Edkar sanoi.

”Missä aiot kierrättää meitä?” Mihail kysyi.

”Ajattelin suurta pyramidia ja Nilsin työtiloja. Matkalla tietysti kuljemme monien muidenkin alueiden läpi”, Edkar vastasi.

”Kuulostaa hyvältä”, Mihail sanoi.

Edkar kääntyi Hamilin puoleen.

”Joko lähettiläs on valmis tutustumiskierrokselle?” Edkar kysyi.

Hamil nyökkäsi hieman epävarman oloisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti