torstai 11. tammikuuta 2018

Muumioitu lohikäärme II



Betula nana, osa 310

Mihail jäi yhdessä Nilsin kanssa seuraamaan valmisteluja, joita Nilsin seuraajat tekivät.

”Onko pohjoisesta ollut yhteydenottoja?” Mihail kysyi.

”Kyllä, normaalia säännöllistä yhteydenpitoa”, Nils vastasi.

Nils oli määrännyt pohjoiseen lähteneen armeijan mukana lähteneet seuraajansa pitämään säännöllisesti yhteyttä Netronovalaan, jotta siellä tiedettäisiin kaiken olevan kunnossa.

”Luulen, että oli viisasta määrätä yhteydenpito säännölliseksi. Jos pohjoisessa tapahtuu jotakin odottamatonta, meidän ei tarvitse odottaa siitä tietoa kulkeutuvaksi tänne saakka. Jos tietoa ylipäätään koskaan tänne asti kulkeutuisikaan”, Nils sanoi.

”Toivokaamme vain, ettei pohjoisessa tapahdu mitään”, Mihail sanoi.

”Parempihan se niin olisi” Nils sanoi.

Mihail tuijotti muumioitua lohikäärmettä hiljaisena.

”Jäikö sen mustaan kaapuun pukeutuneen miehen vierailu vaivaamaan mieltäsi?” Nils kysyi.

”Kai sitä vähempikin jää”, Mihail vastasi.

Mihail huokaisi.

”Voisitko viedä minut taikapelin luokse. Haluaisin olla yhteydessä Edkariin ja varmistaa, että siellä on kaikki kunnossa”, Mihail sanoi.

”Kyllä, herra ruhtinas. Haluaisin vain muistuttaa, että kenraali Netronova ei välttämättä ole pohjoisessa taikapeilin lähettyvillä, joten saatat joutua odottamaan häntä”, Nils sanoi.

”Jos hän ei ole lähellä saatavilla, niin sovin sitten huomiseksi ajan, jolloin hän voi raportoida”, Mihail sanoi.

”Ehkä myös kenraalin säännöllinen raportointi suoraan sinulle olisi paikallaan”, Nils sanoi.

”Ehkäpä niin. Puhun siitä Edkarin kanssa”, Mihail sanoi.

Nils lähti opastamaan Mihailia Netronovalan taikapeilin luokse. Valmistelujen valvojaksi hän jätti Sarah Konttalan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti