torstai 15. maaliskuuta 2018

Reuelin vapaakaupunki III



Betula pubescens, osa 6

Edkar halusi varmistaa, että seuraavalla Netronovalasta tulijalla olisi ystävällinen vastaanotto Reuelissa. Niinpä hän pyysi kokoon kaikki vapaakaupungin asukkaat kysyäkseen heidän mielipidettään säännöllisen kauppayhteyden ja Netronovalan lähetystön rakentamisesta. Sillä aikaa kuolleiden armeija oli jo ehtinyt ohittaa vapaakaupungin ja jäljellä olivat enää Edkarin oma henkilökohtainen vartio-osasto sekä pieni osasto, jonka Edkar aikoi jättää Reueliin rakentamaan lähetystöä.

”En arvannut, että täällä asuu näin paljon väkeä”, Miranda sanoi.

”Ensivilkaisu voi pettää”, Venir sanoi.

”Hyvä, jos saamme kerrottua asian kerralla kaikille”, Edkar sanoi.

Reuelilaiset katsoivat vieraita kiinnostuneina ja hieman levottomina. Puheensorinaa ja vilkuilua riitti. Kun väkeä ei enää tullut lisää, Edkar astui reuelilaisten eteen.

”Hyvät Reuelin vapaakaupungin asukkaat. Minä olen kenraali Edkar Netronova ja johdan tästä kaupunkinne ohi kulkenutta armeijaa, joka on marssinut pitkän matkan aavikon toiselta puolelta Aegyzan Netronovalasta”, Edkar sanoi.

Reuelilaiset hiljentyivät heti, kun Edkar aloitti puhumisen.

”Lähden pian armeijani perään, mutta sitä ennen haluaisin kuulla teitä. Toivoisin, että voisimme yhdessä rakentaa säännöllisen kauppareitin täältä teidän vapaakaupungistanne aina Netronovalaan saakka. Kauppa olisi varmasti molempia osapuolia hyödyttävä. Tätä kauppareitin perustamista vauhdittaakseni haluaisin perustaa tänne kaupunkiinne lähetystön”, Edkar sanoi.

Edkar piti tauon.

”Mitä mieltä olisitte tällaisesta ja sopisiko se teille?” Edkar kysyi.

Reuelilaisten joukossa vallitsi ensin hiljaisuus, mutta sitten alkoi kuulua kuiskauksia ja lopulta muutamat nousivat seisomaan kysyäkseen tarkentavia kysymyksiä.

”Mitä arvon kenraali tarkoittaa lähetystöllä?” Ensimmäinen reuelilainen kysyi.

”Tarkoitan lähetystöllä sitä, että rakentaisimme tänne talon, jossa edustajamme asuisivat ja jossa he voisivat käydä vuoropuhelua teidän kaupunkilaisten kanssa”, Edkar sanoi.

”Mihin olette menossa sotimaan?” Toinen reuelilainen kysyi.

”Olemme menossa kauas pohjoiseen Suuren keisarikunnan avuksi. Teidän onneksi se sota on täältä niin kaukana, että tuskin tämän enempää joudutte sen kanssa tekemisiin”, Edkar vastasi.

Kun enempää kysymyksiä ei kuulunut, alkoi reuelilaisten keskuudessa taas voimakkaampi puheensorina. Sivusta kuultuna mielipiteet netronovalalaisten lähetystöstä olivat hyväksyvän puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti